Diakoni
Tervehdys!
Olen Sauli, Pohjan suomalaisen seurakunnan diakoni. Olen asunut ja työskennellyt Pohjassa kesästä 2007 lähtien. Perheeseemme kuuluvat vaimoni Victoria, lapset Christian ja Alexandra. Esikoiseni asuu Turun seudulla, ja perheeni Pohjois-Suomen ja Afrikan välillä.
Nimeni kertoo jo minusta kaiken: olen avoin, omissa oloissa viihtyvä, tyyni, myrskyisä - kaikkea vastakohtaisuuksia sekoitettuna yhtäaikaa. Minulle tärkeitä asioita ovat perhe, luovuus, musiikki, meri, metsä, sauna, liikkuminen, eläimet - tuulen lailla haluan pysyä likkeessä, matkalla, nähdä, kokea ja oppia uutta.
Usko on ainutlaatuinen ja yhdistävä asia elämässä, ja jokaisen ihmisen usko on yhtä persoonallinen kuin hän itse. Toivon, että ihmiskunta oivaltaisi erilaisuuden positiivisena ja yhdistävänä asiana, ja viha, väkivaltaisuus ja sodat heitettäisiin roskikseen.
Samarialaisen auttajan tarina koskettaa, ja elämässäni olen kohdannut monia auttajia, jotka ovat olleet vahvasti läsnä, vierellä ja jääneet lähtemättömästi sydämeeni.
Työssäni haluan pyrkiä kulkemaan vierellä ja tekemään jotain auttaakseni ja palvellakseni ihmistä väheksymättä häntä. Uskon pienekin avun, sanan ja siemenen kasvavan suuremmaksi ja kantavan hedelmää.
Jos Sinulla on mielellä kysymyksiä, huolia tai suurempia ongelmia - on hyvä muistaa, että et ole yksin. Ota yhteyttä, niin mietitään asioita yhdessä.
Sauli Tuuli
puh: 040-721 0614
sähköposti: sauli.tuuli[AT]netti.fi
|