Hosainan kuurojen koulun

ystäväkirje 4/2008

                                                                                                                                  Joulurauhaa

Tervehdys sateisesta Hosainasta. Sadekausi jatkuu edelleen, vaikka auringon pitäisi jo paistaa. Viljat on kylvetty, mutta nyt osa sadosta on jo pilalla, kun vilja on mennyt rankkasateiden takia lakoon. Osassa Etiopiaa ei ole koko vuonna satanut ja nyt osa Etiopiaa kärsii ylimääräisistä sateista. Kummassakin tapauksessa se tarkoittaa, että nälänhätä lisääntyy, ja vilja kaikkien muiden myötä kallistuu jälleen. Se, miten ihmiset selviytyvät, on todellakin Jumalan ihme.

Syksyllä Hosainan kuurojen koulussa aloitti 173 oppilasta, joista 74 tyttöä ja 99 poikaa. Tänä syksynä kolme entistä kuurojen koulun oppilasta pääsi Addis Abeban yliopistoon opiskelemaan. He ovat ensimmäisiä kuuroja yliopistossa. Tällä hetkellä myös ainakin 10 koulun entistä kuuroa oppilasta opiskelee opettajaksi. Se on myös hyvä esimerkki koulutuksen tärkeydestä. On hienoa huomata, kuinka koulussa oppilaat ovat oppineet erilaisia taitoja vuosien varrella. Mutta ennenkaikkea on upea huomata, kuinka sosiaaliset taidot ovat kehittyneet. Pikkuoppilaiden tullessa esikouluun heidän kielensä on nyrkit, myöhemmin he pystyvät kertomaan asioita viittoen. Jumala todellakin huolehtii täällä oppilaista. Se on myös teidän rukoustenne ansiota, kiitos niistä, ne on todella kuultu! Parasta kuitenkin on, kun oppilaat päättävät koulunsa, että heillä on hyvä itsetunto, ja tietenkin, että ovat oppineet tuntemaan Jeesuksen.

Isompien oppilaiden kanssa keskustellessa tulee usein ilmi, että isät eivät hyväksy kuuroja lapsiaan. Uskon, että se johtuu myös niistä uskomuksista ja peloista, kun kuuroutta edelleen pidetään vanhempien syntien seurauksena, tai pahan silmän katsomana. On ymmärrettävää, jos vanhemmat haluavat säilyttää suhteensa kyläläisiin ja naapureihin hyljeksimällä omia lapsiaan, saavuttamalla näin hyväksyntää naapureiden silmissä. Kuka haluaisi olla syntinen ja samalla syyllinen oman lapsensa kuurouteen. Etiopiassa naapurisopu on todella tärkeää, samoin hyvä maine. Vaikeuksista ja ongelmista ei puhuta kodin ulkopuolisille, kasvojen menetystä pelätään.

Kirjoitan teille muutamasta oppilaasta, Adugna, joka on lukion viimeisellä luokalla haluaisi opettajaopistoon tai ammattikouluun opiskelemaan metallitöitä ensi vuonna. Hän on edelleen innokas opiskelija ja todella hyvä parturi-kampaamolinjalla ja metallitöissä. Adugna opettaa myös pyhäkoulussa ja on oppilaiden hengellisten asioiden vastaava. Hän todellakin rakastaa Jumalaa, ja on muutenkin luotto-oppilas. Adugnalla on käynyt juuri näin, niinkuin ylempänä kirjoitin. Kun vanhemmille selvisi, että poika oli kuurona syntynyt, isä ei voinut sitä millään hyväksyä. Kolmevuotiaana hänet vietiin paikalliselle noitatohtorille, joka yritti saada ´pahat henget´ ulos leikaten suusta kitakielekkeen. Poika ei vain oppinut puhumaan ja kuulemaan senkään jälkeen. Kuusivuotiaana hänet lähetettiin enonsa luokse, jossa hän enonsa kahvilassa siivosi ja muutenkin auttoi. Eno oli kuitenkin kuullut Hosainan kuurojen koulusta, ja päätti laittaa pojan kouluun yhdeksänvuotiaana, kun poika oppi nopeasti hänelle annetut tehtävät. Kun poika sitten kesälomilla meni kotiin ja näytti isälle kuinka hän oli oppinut kirjoittamaan ja lukemaan, isän sydän hieman heltyi, mutta edelleen hän ei ole poikaansa kunnolla hyväksynyt, koska tämä on kuuro. Hänellä on yhdeksän sisarusta, joista Adugna on seitsemäs. Hän on myös asuntolassa huonevastaava. Vanhempiensa ja sisarustensa kanssa hän kommunikoi kirjoittaen tai huulilta lukien.

Adugna, jonka kädestä kaivoin puupiikkejä pois.

Leilte 

Leilte on myös lukion viimeisellä luokalla koulussa. Leilte haluaisi ammattikouluun opiskelemaan tietokonealaa tai kaupallista alaa. Hänkin on innokas opiskelija ja taitava myös parturi-kampaajana ja käsitöissä. Haluaisin hänestä myöhemmin kuurojen koululle parturi-kampaaja-opettajan, itselleni avuksi. Leiltekin opettaa pyhäkoulussa. Hän on myös tyttöjen asuntolavastaava. Leilten perhe on todella köyhä, hänellä kuitenkin on molemmat vanhemmat elossa. Sisaruksia on neljä, hän on toiseksi vanhin lapsi. Vanhempiaan ja sisaruksiaan hän ei ole kuitenkaan nähnyt kymmeneen vuoteen, kun Leiltillä ei ole ollut varaa matkustaa Mekele-nimiseen kaupunkiin, pohjois-Etiopiaan. Hän asustelee tätinsä luona Addis Abebassa kesälomien aikana. Isä on kerran käynyt tytärtään katsomassa kymmenen vuoden aikana. Äitiään ja sisaruksiaan hän ei ole nähnyt kymmeneen vuoteen. Tätinsä perheen kanssa hän kommunikoi kirjoittaen ja hieman viittoen. Koulun 10 km juoksukilpailussa eilen Leilte tuli toiseksi.

Amare

Amare on kuudennella luokalla koulussa. Amare on joutunut auto-onnettomuuteen noin kymmenen vuotta sitten. Hänellä on päässä monta arpea. Oli jo ihme, että hän silloin selviytyi onnettomuudesta. Viime keväänä hänen tilansa paheni hurjasti. Ensinnäkin hänen otsan kohdalla oleva iho oli jo niin ohutta, (ilmeisesti pään kasvamisen johdosta, kun hän on jo noin 16 vuotias, eikä enää lapsi), että kirjaimellisesti luu rikkoi ihon siltä kohdalta. Samoin hänellä alkoi olla huimauskohtauksia, ja näkö huononi. Sitten rehtori vei hänet Addis Abebaan sairaalaan magneettikuvauksiin, jossa oikeassa otsalohkossa oli melkein kananmunankokoinen kasvi, joka painoi aivoja, samoin takaraivossa oli selkeä pullistuma. Hän ei pysynyt enää pystyssä, ja hän kävi minun luona syömässä sosekeittoa joka päivä, kun hän ei voinut edes pureskella pehmeää leipää. Olin ihan varma, ettei poika enää palaa kouluun syksyllä, mutta oppilaat rukoilivat kovasti, ja syksyllä poika vaan palasi kouluun. Se on todellakin ihme! Hän sai myös hyvät lääkkeet, joita hän joutuu syömään loppuikänsä. Nyt hän myös pystyy syömään ja pureskelemaan kaiken ruokansa. Huimauskohtaukset ovat menneet ohi. Viime keväänä selvisi myös, että hänellä on pikkuveli koulussamme, ensimmäisellä luokalla. Tällaista tämä täällä on. Ei edes asuntolahoitaja tiennyt poikien olevan sisaruksia. Toinen kun asuu Awasalla, toinen Nasaretissa, noin 300 km päässä toisistaan. Amare asustelee siskonsa kanssa, kun hänen isänsä ei ole hyväksynyt poikaa, ja varsinkin auto-onnettomuuden jälkeen hän ei ole halunnut nähdä poikaansa. Pikkuveli Mesfin asuu kuitenkin vanhempiensa luona, ainakin vielä.

      Zemzem                                                                                        Hajiba

On myös hyviä ja rakastavia vanhempia. Hosainasta kotoisin olevat sisarukset, Hajiba (5lk) ja Zemzem (2lk), saavat kotona käydessään rakkautta. Heidän vanhempansa ovat muslimeja, ja sisaruksia heillä on viisi. Hajiballa ja Zemzemillä on myös kaksi kuuroa isoveljeä, Hadra, joka opiskeli sähköalaa, ja on nyt töissä, sekä Kemal, joka parhaillaan opiskelee Hosainan ammattikoulussa sähköasentajaksi. Heidän isänsä on antanut kuurojen lasten käydä kesälomallakin kirkossa, jopa tyttöjen, joka on todella harvinaista muslimialueilla. Tytöt ovat molemmat iloisia opiskelijoita. Heidän käytöksestään myös näkyy, että heillä on hyvä ja rakastava koti. Missä olisivat nämäkin tytöt ilman kummeja ja Hosaiana kuuroejn koulua? Monista muista oppilaista myös haluaisin kirjoittaa, mutta kirjeestä tulisi todella pitkä...

Syksy on jälleen ollut hyvin kiireistä. Nyt kun kirjoitan teille tätä kirjettä, olen kipeänä (oma diagnoosini itselleni on keuhkoputkentulehdus, tai joku vastaava. En halua mennä Hosainan sairaalaan tutkimuksiin, joten määräsin itselleni lepoa ja antibioottikuurin). On ollut hellyyttävää, kun oppilaat ovat vuorotellen tulleet rukoilemaan, ja eilen illalla kaikki oppilaat yhdessä rukoili, että Jumala parantaisi Heidin!! Täällä täytyy yrittää pitää itsestään huolta ja vapaa-ajastaan. Sitä ei aina muista, kun asioita kerääntyy ja oppilaat sairaana seisovat oven takana nilkka nyrjähtäneenä, tai kuumeessa, polvi auki, tai muuta vastaavaa. 

Aamuisin yleensä aloitan päivän lukemalla `Hetkinen`-päivän sanaa, jossa oli osuva kohta minulle ja meille kaikille. Jumala, suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa asiat, jotka voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan. Tätä olen tarvinnut kun monien asioiden ja töiden kanssa tasapainoilen vieraassa kulttuurissa. Yritän kuitenkin elää afrikkalaisen sananlaskun mukaan: Kukoista siellä, mihin Jumala on sinut istuttanut!

Toivon tätä teille kaikille uuden vuoden kynnyksellä.

Siunattua Joulua ja Uutta Vuotta 2009!

Heidi Majuri